Syksyllä Otto pääsi Espanjaan kansainväliseen vaihtoon Ranskan rajan tuntumaan Vicin kaupunkiin. Hän työskenteli paikallisen tennisklubin palveluksessa.

Turkulainen Otto Kannisto tekee oppisopimuksella liiketalouden perustutkintoa tarkoituksenaan valmistua ensi keväänä merkonomiksi liiketalouden ja asiakaspalvelun linjalta. Syksyllä 2016 hän pääsi Espanjaan kansainväliseen vaihtoon Ranskan rajan tuntumaan Vicin vajaan 50 000 asukkaan kaupunkiin. Hän työskenteli paikallisen tennisklubin palveluksessa. Espanja oli jo aiemmin tuttu Otolle vuoden vaihto-oppilasvuodelta. Kielipohjaa oli siten karttunut ja sitä tosiaan tarvittiin, koska englantia puhui vain harva.

  • Ongelma oli se, että suuri osa puhuu katalaania, joka kuulostaa ranskan ja espanjan sekoitukselta. Pystyin sitä ymmärtämään, mutta en puhumaan. Päässä piti kääntää kaikki omalle kielelle.
 

Työpäivät olivat vaihtelevia: tenniskoulujen vetämisestä, yleisten paikkojen ylläpitoa ja kenttien huoltoa. Tenniskenttiä klubilla oli kuusitoista, jonka lisäksi padel-kenttiä sekä spa. Varsinainen asiakaspalvelu ei kuulunut tehtäviin, mutta siitäkin tuli kokemusta. Päivät alkoivat 15.30 ja päättyivät 21.00.

Klubin eläkkeellä olevat jäsenet kokoontuivat päiittäin baarin tiloihin pelaamaan lautapelejä. Lapset hengailivat ja pelailivat koulun jälkeen alueella.

  • Club Tennis Vic on perustettu vuonna 1948. Tennisklubin jäsenyys kulkee usein samassa suvussa. Liittymismaksu klubiin on 500 euroa. Lisäksi tulevat kausimaksut ja pienet kenttien kertamaksut. Jos haluaa luopua jäsenyydestä, voi sen myydä edelleen.

Vicissä ei muita tennisklubeja ollut, mutta esimerkiksi toinen klubi oli keskittynyt rullaluistelulätkään.

  • Salibandy oli tuntematon, mutta padel eli squashin ja tenniksen sekoitus oli erittäin suosittua. Kaikki tenniskentät ovat ulkokenttiä joten kentän perustaminen on huokeampaa. Meillä joutuu yleensä rakentamaan seinät ja katon vuodenaikojen takia. Varsinainen oppisopimustyöpaikka on Kaarinassa sijaitseva yksityinen liikuntakeskus Kilosport, joka toimii suomalaisittain liiketaloudellisin perustein.
  • Suurimpia eroja työskentelyssä oli se, että kaikki tekevät Espanjassa vain omaa työtään. Esimerkiksi respassa palvellaan vain asiakkaita, kun meillä tehdään monia muitakin asioita, joten työtehtävät ovat huomattavasti monipuolisempia täällä.
 

Paikkana Vic on suositeltava. Pieni kompakti kaupunki, jossa kaikki on lähellä. Espanjan opiskeluun sitä ei voi suositella katalaanin vuoksi.

  • Asuin paikallisen yliopiston uudessa kansainvälisessä opiskelijahotellissa (Vic Residencia Universitas), josta pääsi kävellen kahdeksassa minuutissa klubille. Siellä käytin pääasiassa englantia eri puolilta maailmaa tulleiden opiskelijoiden kanssa. Myös vapaa-aika kului heidän kanssaan. Oppimisen kannalta kielitaidon karttuminen oli antoisinta. Uutta oli myös tenniskoululaisten ohjaaminen.